No kaikesta muusta kyllä järkytyin itse ja vahvasti. En ole ainoa, joka odotti Suomen sijoittuvan paremmin, mutta hännille jäätiin. Samoin kävi myös Virolle, Ranskalle ja UK:lle, joiden sijoitusta en kyllä itse olisi osannut ennustaa. Katkeralta tuntuu varsinkin UK:n ja Saksan sijoitus, sillä Cascada sekä nytunohtuimini ovat molemmat legendoja. Toivon, että ensi vuonna UK ei lähetä enää eläviä legendoja häpeämään, mutta tämän vuoden heidän huono sijoituksesta tuli kyllä ihan yksinkertaisesti siitä, että Bonnie epäonnistui laulussaan täysin. Sen takia se ei saanut ääniä.
Toiseksi minua ärsyttää Georgian "hyvä" sijoitus. He eivät missään nimessä ansainneet Suomea parempaa sijoitusta, sillä heidän pariballadinsa esiintyminen oli suorastaan järkyttävä. Yleensä pariballadit ovat suosikkejani ja niissä miettii melkein pakostakin laulajien yhtenäistä suhdetta, mutta tältä kaksikolta puuttui yhtenäinen kemia kokonaan. Taisin jopa jokin hetki Facebookissa mainita, että jopa Jedwardilla oli enemmän seksuaalista kemiaa välissään kuin Georgian esiintyjillä.
- Sisko Turunen C'mon, teidän ainoa tehtävä on tässä esityksessä saada meidät ymmärtämään, että te todella rakastaisitte toisianne. EI SE VOI OLLA NIIN VAIKEAA! Näillä ei ole yhtään kemiaa!
Sitten vielä itse juhlista: Ruotsalaiset sotkivat kaiken
oikein ansiokkaasti. Finaalin aikana oli havaittavissa ihan käytännön ongelmia
kuvauksessa ja väliaikashow, jossa ylistettiin Ruotsia, oli suorastaan hirveä.
Sen tekijät unohtivat täysin oman sloganinsa: "We are one".
Oikeastaan pitkin viikkoa tuntui siltä, kuin ruotsalaiset olisivat vain
tahtoneet kehuskella itsellään ja omalla maallaan, kiusaten välillä enemmän tai
vähemmän tanskalaisia, norjalaisia ja meitä suomalaisia. Mutta emmehän me saa
unohtaa tätä hienosti onnistunutta äänestystä, emmehän? Voittaja oli nähtävästi
pakko julkaista ennen kuin äänestys oli itse edes loppu, jotta hänet saatiin
siirrettyä greenroomista lavalle ajoissa. VÄÄRIN! VÄÄRIN! VÄÄRIN! Vaikka
tulokset tiedettäisiin kuinka aikaisin, ei niitä saa julkistaa lopullisiksi,
vaikka Tanska olisi ollut 200 pistettä muita edellä.
Ärh. Toivottavasti Tanska pistää ensivuonna paremmaksi.
Ärh. Toivottavasti Tanska pistää ensivuonna paremmaksi.